3 kuukautta Chilessä jo mennyt ja oon siis edelleen hengissä, en oo vaan ehtinyt/jaksanut/saanut aikaseks kirjotettua tänne pitkään aikaan mitään (ja en meinannu enää muistaa salasanaakaan). Nyt on varmaa ensimmäinen tylsä perjantai täällä, kun oon vaan kotona, mut ihan kiva välillä näinkin.
Aika on menny täällä aika tosi nopeesti, mutta toisaalta tuntuu että siitä ku suomesta lähdettiin on ikuisuus. Samoin vielä tuntuu että aikaa täällä on lähes loputtomasti jäljellä. Suurimmaks osaks on ollu kaikki mahtavaa, uutta ja ihmeellistä, mut kyl tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös tylsiä hetkiä ja juttuja jotka on ärsyttänyt.
Mistään yksittäisistä tapahtumista on varmaan aika turha kirjottaa kun niitä on niin paljon, joten kerrompa miten tavallinen päivä täällä menee:
Aamulla herään klo 7:15 ja nopeesti vaatteet päälle (mua niin ärsyttää ku mulla ei oo koulupukua toisin ku kaikilla mun sisaruksilla, olis nii paljon helpompaa), leipää ja kaakaota aamupalaks, hampaitten pesu yms ja sitte nopeesti autoon ja papa lähtee viemää Camilaa, Jorgea ja mua kouluun.
Koulu kestää 8-16.40, keskellä päivää on tunnin mittanen lounastauko, jonka kuitenkin melkeen kaikki oppilaat viettää koulussa syöden kotoolta tuotuja eväitä. Koulusta poistumiseen lounastauolla tarvii erityisluvan, koulu on aidattu ja portilla on vahti, joten sieltä ei myöskään niin vaan karata. Tosin aitojen yli kiipeäminen ei oo kauheen vaikeeta, mut kuitenki. Tunnit koulussa on välil ihan mielenkiintosiiki mut suurimmaks osaks tylsiä, varsinki jos en ymmärrä mitään. Esim kemia espanjaks on aika vaikeeta, ku se ei ees kiinnosta yhtään ku en aio kemiaa enää suomessa ikinä opiskella enempää. Ehkä puolilla tunneista ei tehä yhtään mitään, vaan jutella ja hiimuillaa ympäri koulua. Tunneilta voi myös vaan poistua kesken kaiken pihalle jos huvittaa.
Arvosanat tääl annetaan kokeitten perusteella ja arvosanoja saa myös tunneilla tehdyistä töistä. Melkeen joka aineessa tehään sellasia cartulinoja, eli otetaan iso kartoki ja kirjotetaan siihen joitain informaatiota jostain aiheesta, liitetään ehkä pari kuvaa, vähän koristellaan ja valmis. Läksyjä tääl ei muuten oo kertaakaa tullu, mut aina kotoota pitää olla tuomas jotain tietoa noita cartulinoja varten.
Koulun jälkeen meen maanantaisin ja tiistaisin futisharkkoihin, muuten yleensä suoraa kotiin. Chileläiset ei kauheesti tee mitään koulun jälkeen, koska koulu kestää nii pitkään ja sit yleensä illalla ollaan perheen kaa. Välillä ollaan menty koulun jälkeen jonkun kotiin tai hengattu vähän aikaa keskustassa tai jossain ja eilen jopa mentii elokuviin. Oli aika jännää ku elokuvasalissa oltiin minä, cata, caro ja mimi ja ehkä yhteensä 8 muuta ihmistä, oli ihanan tyhjää. Elokuva makso 2500 pesoo eli vähän alle kolme euroo. Ja päästii samal hinnal kattomaa viel melkee kokonaa toinenki leffa, koska ku meijän leffa loppu, livahdettiin vaa yhestä avonaisesta ovesta toiseen saliin, joka myös oli melkeen tyhjä, kattomaa toista elokuvaa, joka tosin oli jo alkanu, mut ei se mitään.
Illal kotona syödää jotai, katotaa telkkaa yms. Nukkumaa meen joskus 11-12 aikaan ja nään unia joskus espanjaks ja joskus suomeks. Välil myös sekasin. Samoin ihmiset menee sekasin, joskus unissa suomikaverit onki mun chilen koulussa ja puhuu espanjaa jne.
Viikonloppuina tääl on aina paljon enemmän tekemistä ku arki-iltoina ku nähään kavereita, käydää sukulaisilla tai muuten vaa lähetään jonnekki ulos perheen kaa ja yöl on carreteja. Oon huomannu et tääl ei ihmiset niinkää yövy toistensa kotona, niinku suomessa olin melkee joka viikonloppu aina jossain yötä, vaan kotiin tullaan nukkumaan, vaikka sitte aamu viideltä.
Yks viikonloppu Valparaisossa oli sikasiistit karnevaalit ja oltiin siellä sekä perjantaina että lauantaina Camilan ja muutamien kavereitten kaa ja oli hullun hauskaa. Siel oli vaikka mitä tanssijoita, soittajia, taiteilijoita, naamiaisasuja ja oli sellast kunnon lattarimenoo. Tai sellasta mitä kaikki aina ajattelee et etelä-amerikassa on. Ja tutustuttiin kahteen kiinalaisee, mut vähän ajan päästä selviski et ne oli usasta.
Tykkään tääl siitä, et tuntemattomille voi puhua ilman että sua pidetään ihan outona tai vähintää luullaan et oot kännissä. Ja täällä ihmiset on myös paljon ystävällisempi ja kaikki auttaa mielellään jos kysyy esim tietä jonnekki. Toisaalta tääl myös jonkun verran kaiken maailman varkaita ja flaitteja (miten ton sanan vois suomentaa, sellasii ihme jengihengareita:D), joten täytyy myös olla vähän varovainen. Kodittomia ja kerjäläisiä näkyy kaduilla jonkun verran, samoin ku kulkukoiria. Ku liikenne valot vaihtuu autoilijoille punasiks, siihen autojen eteen tulee aina välillä kaikenlaisii taiteilijoita, jotka tekee jotain temppuja, ja pyytää sitte rahaa. Liikennevaloissa myös myydään kaikkee ruokaa ja rihkamaa, samoin ku mikroihin (eli niinku paikallisbusseihin) tulee välil sellasia myyjiä myymään ruokaa, jäätelöä, ennustuksia, kosmetiikkaa ja vaikka mitä. Se on ihan hauskaa vaik en yleensä pahemmin osta niiltä mitään. Tykkään enemmän kaupoista :DD.
Chileläiset on ihan hulluina jalkapalloon. Kerran satuttiin olemaan Viñan keskustassa ku oli just päättyny Chile-Venezuela peli. Chile oli voittanu ja kaikki ihmiset oli ihan hulluja, oltiin yhellä plazalla, joka oli ihan täynnä porukkaa, ja kaikki hyppi, tanssi, laulo, huus, heitteli paperia, ampu vesipyssyillä, toitotteli sellasia torvia ja heilutteli chilen lippuja. Autot ajeli kaduilla kokoajan tööttäillen ja ikkunoista ihmiset roikku ulkona ja huuteli ja liehutteli lippuja. CHI CHI CHI LE LE LE VIVA CHILE!! :D Vähänkö oli hauskaa, mut en ihan ymmärrä miten futis on tääl nii iso juttu. Kaupassaki huomas kerran et ahaa nyt on futispeli menossa, koska ainoot vähäiset asiakaat koko supermercadossa oli vanhoja naisia (+minä ja Camila), kun yleensä siel on aika ruuhkaisaa, varsinki kassoilla.
En osaa enää puhuu suomee kunnolla, kirjottaminen sujuu viel ihan hyvin. Esimerkiks ku joku on käskeny mun sanoo jotain suomeks, mun yyt, äät ja ööt on kuulostanu ihan oudoilta ku noita äänteitä ei espanjassa käytetä. Lauseen muodostaminenki tuntuu välillä kauheen hankalalta. Tapasin yks viikonloppu toisen suomivaihtarin (TERKKUI ALLI :DD) ja oli kyl nii hämärä tunne ku ei osannukkaa enää puhuu omaa äidinkieltää sillee niinku ennen.
Allin kaa meil oli kunnon turistiviikonloppu ku oltiin yötä hänen chilen isoisän kerrostaloasunnossa Valparaisossa ja kierreltii nähtävyyksiä, käytii rannalla ja oltii kaks suomee puhuvaa blondii. Ja kokattiin lihapullia, jotka kyl oli vähän outoja, koska mikään ainesosa ei ollu samanlaista ku suomessa paitsi sipuli. Mut ihan hyviä kuitenki :P.
Lopetan nyt tähän, olis miljoonii asioita mist voisin kertoo, mut en jaksa kirjottaa enempää. Yritän kirjotella tänne nyt vähän ahkerammin. Kommentoikaa, ku must tuntuu et kukaa ei kumminkaa ees lue tätä :DD. Moikka, besos y abrazos y saludos de Chile!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä täällä sun blogia on seurattu ahkerasti alusta asti! :D
VastaaPoista-Adara
Mä lueen! Tää on vaa aina jotenki seonnu ku oon yrittäny kommentoida :D Mut jos nyt onnais. Vähän jännä tunne varmaan et ei osaa kunnol puhuu suomee! Ja kuulostaa rankalta et siel on joka päivä noin pitkään kouluu, huhhuh. Mut jos kerta ei tuu läksyjä ja tunnitki on enimmäkseen hengausta ni ei se sit niin paha varmaankaan oo :p
VastaaPoistaTerkkui sinne :)
T: Henni